Country outlook
Market area:
Industry:

Maailman Markkinat 2017-2018: Tansania

12.10.2017

Tansanian vahva talouskasvu, kuluttajien määrän lisääntyminen, hyvä maantieteellinen sijainti, rauhallinen poliittinen tilanne sekä kattavat luonnonvarat voisivat tehdä maasta alueellisen kaupan keskuksen. Tansanian potentiaali ei ole kuitenkaan toteutunut liiketoimintaympäristöön liittyvien haasteiden takia. Näitä ovat esimerkiksi tullauksen pitkät odotusajat ja kalliit maksut, verotukseen ja työlulupiiin liittyvät hankaluudet sekä korruptio. Hallitus on kuitenkin alkanut uudistaa liiketoimintaympäristöä. Haasteista huolimatta liiketoimintamahdollisuudet Tansaniassa lisääntyvät, sillä voimakkaasti kasvava väestö tarvitsee lisää infrastruktuuria, energiaa, tuotteita ja peruspalveluita, kuten koulutusta ja terveydenhoitoa. Näiden lisäksi suomalaisyrityksille liiketoimintamahdollisuuksia on metsä- ja ICT-sektoreilla sekä erilaisissa innovaatioratkaisuissa. Keskushallinnon siirtyminen pääkaupunki Dodomaan voi tarjota uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Maan tulisi kuulua suomalaisyritysten kasvusuunnitelmiin, kun kasvavilla markkinoilla on tilaa. Paikallistuntemus, paikalliset kumppanit, suhteiden luominen, riskienhallinta ja pohjatyön tekeminen ovat avainsanoja Tansaniaan tuleville yrityksille.

Pekka Hukka toimii suurlähettiläänä ja Elina Korhonen TF-koordinaattorina Suomen Dar Es Salaamin suurlähetystössä. ​

Average (0 Votes)
No comments yet. Be the first.