Country outlook
Market area:
Industry:

Maailman Markkinat 2017-2018: Tunisia

12.10.2017

Vuoden 2011 vallankumouksen jälkeen Tunisia aloitti määrätietoisen demokratia- ja uudistusprosessin. Maahan saatiin moderni perustuslaki ja parlamentti ja presidentti valittiin demokraattisin vaalein. Lupaavaa kehitystä hidastivat vuonna 2015 ja alkuvuodesta 2016 tapahtuneet terrori-iskut, jotka heikensivät taloustilannetta turismisektorin kärsiessä merkittävästi. Myös ulkomaisten investointien houkutteleminen on turvallisuushaasteiden jälkeisenä aikana ollut vaikeampaa. Talouden ennustetaan kuitenkin kasvavan vuonna 2017 noin 2,3 prosentin vauhtia. Liiketoimintaympäristön odotetaan paranevan kuluvana vuonna toimeenpantavien lainsäädäntöuudistusten seurauksena. Suomen ja Tunisian väliseen kauppaan toivotaan piristystä muun muassa ICT-sektorilla sekä uusiutuvan energiateknologian alalla. Koulutuksen alalla potentiaalista yhteistyötä on runsaasti, erityisesti ammatillisen koulutuksen yhteistyössä.

Tanja Jääskeläinen toimii suurlähettiläänä Suomen Tunisin suurlähetystössä. ​

Average (0 Votes)
No comments yet. Be the first.